BookRix

SetäNsä Luona Maalla Oli Elsalla Hauska Olla, Ettei HäN Kaivannut
MitääN. Koti-IkäVä Oli Kerrassaan Haihtunut Eikä IsäKääN EnääN
Muistunut Mieleen. Siitä Olikin Kauvan Jo Kuin Isä Oli Taivaasen Mennyt
Ja Setä Oli Niin Hyvä, Aivan Kuin Isä.

Setä Kuin Kotosalla Oli, Niin Sen Kintereillä PyöRi Alinomaa, Riekkui
Sylissä Ja Kaulassa Kilvan Talon Lasten Kanssa. Ja Kuin Setä Oli PäIväN
Poissa, Niin Kuin MetsäSsäKin, Niin Oli Semmoinen Kaipuu, Ettei
Tahtonut PäIvä Kulua. Aina Kujan Suuhun MeniväT Katsomaan Että Eikö Jo
Tule, Aina VäHäN VäLiä. Ja Kun NäKyi Niin Silloin LäHtiväT
Kolmikannassa Juosta PiristäMääN Vastaan. Helli Riepu Se Aina JäLkiin
JäI Kuin Oli Pienin, Mutta Hilma Ja Elsa TasaväKiset Ollen Jotenkin
Yhteen Aikaan SedäN Luo PääSiväT.